torstai 27. helmikuuta 2014

Gastronomiaa Madridissa IV - Arepas

Olin onnekas, sillä sain istua valmiiseen pöytään nauttimaan aidoista Kanariansaarten arepaksista. Arepat olivat ulkoa rapsakoita mutta sisältä pehmeitä. Täytteeksi tarjottiin kinkkua, juustoa, lihaa tomaattikastikkeessa ja guacamolea. Muuten: Espanjassa myydään kaupassa sopuhintaan melko maukasta esivalmistettua guacamolea, joka sisältää 95 prosenttia avokadoa. Minulle tarjotut kotitekoiset arepat pesivät mennen tullen Arepa Ólen arepat, vaikka eivät nekään huonoja olleet.

Arepa-paikkoja Madridissa (espanjaksi) täältä.

Kotitekoiset arepat
Täytetty arepa







Arepa Ólen pieniä arepoja eri täytteillä.

Tappaako suklaakakun vuoksi? Kyllä.

Nimeni on Ville ja en pysty hillitsemään itseäni syömästä herkullisia leivonnaisia. Arkkiviholliseni on minun mieleeni valmistettu suklaakakku: ei liian makea vaan kaakaoinen ja tietysti sisältä mehevä.

Eliten suklaakakku -resepti Suomalaista kotiruokaa -kirjasta tuotti palan suklaista taivasta. Pala kakkua vaikuttaa kuin kokaiini: huomaat lautasesi täyttyvän uudelleen, ensin pienellä lisäviipaleella, sitten yhä uudelleen, tällä kertaa entistä suuremmalla viipaleella. Samaan konkurssiin nuolet vielä tarjoiluastian. En julkaise reseptiä, koska en ole varma tekijänoikeussäännöksistä. Suosittelen kaivamaan sen kirjasta!



Kuvat räiskitty pimeässä.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Gastronomia Madridissa III - Kreikkalainen ruoka

Madridista saa hyvää kreikkalaista ruokaa. Kaupunki on pullollaan sekä kreikkalaisia ravintoloita että kreikkalaisiin raaka-aineisiin erikoistuneita erikoisliikkeitä.

Suosituksen kautta päädyimme Mythosiin, joka on perinteinen illallisravintola. Ruoka oli valmistettu laadukkaista raaka-aineista. Tyyliltään se oli selkää. Valitsin mustekalan, johon olin saanut pettyä aikaisemmin kokeillessani sitä Barcelonassa. Tällä kertaa grillattu mustekala oli loistavaa – niin hyvää, että simppeli annos (pelkästään sitruunaöljyä ja mustekalaa) riitti täydellisesti. Kreikkalaistaustainen tarjoilija kertoi innokkaasti tarinaa Kreikan saarista kysyttäessä. Palvelu ja ruoka yhdessä loistavia. Hintaa viineineen kahdelta henkilöltä kolmelle ruokalajille kertyi n. 50 euroa.









Myöhemmin eksyin Chuecassa Greek and Shop –nimiseen paikkaan. Agora-tyyliä sisustuksellaan jäljittelevä paikka oli viihtyisä. Annosten lisäksi myynnissä on kreikkalaisia tuotteita, kuten fetaa, oliiveja, leipää ja pasteijoita. Valitettavasti Culiventures oli jo täyttänyt vatsani. Siksi valitsin herkullisista vaihtoehdoista kasvispitan. Hinta 5 euroa limsan kanssa oli naurettavan alhainen, sillä pita oli loistava. Kastikkeet ja vihannekset olivat raikkaita. Falafelit eivät olleet rasvaisia, mutta niissä riitti silti makua. Pitaleipä oli mehevä.





Greek Shopin kasvispita








Eräs kreikkalaisiin tuotteisiin erikoistunut liike




perjantai 21. helmikuuta 2014

Gastronomiaa Madridissa II - arkiruokaa

Saarioinen assosioi äitien tekemän ruoan maukkaaseen ruokaan. Olin onnekas, koska sain syödä kaksi viikkoa aitoa espanjalaista kotiruokaa. Jokaisen aterian kiinteä osa olivat viinietikassa sitruunan kanssa marinoidut tuoreet oliivit. Jälkiruokana syötiin paljon tuoreita mansikoita kerman kanssa. En joutunut antamaan diplomaattista ja epämääräistä vastausta perheen äidin kysyessä mielipidettäni hänen paellastaan, koska se oli oikeasti tajuttoman maukasta. 







En caso de que lean este texto, quiero darle las gracias a toda la familia por comida riquísima!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Gastronomiaa Madridissa I - Patacon Pisao

Rakastuin Madridiin. Kaupunki kuhisee elämää, henkii kulttuuria ja omaa kissan unirytmin. Madrid on foodien taivas. Ruoka on sekä kaupassa että ravintoloissa naurettavan halpaa. Sekosin laskuissa, kun kahden käden sormet eivät riittäneet pitämään kirjaa kaikista houkuttelevista ravintoloista. Riojan punaisia muutamalla eurolla lasi tarjoavat tapasbaarit kääntävät ankarimmankin olutfanaatikon viinihifistelijäksi. Tuliaiseni (n. 3kg ihraa vyötärällö) muistuttavat makumatkasta.

Eräs loistava kokemus oli kolumbialaista ruokaa tarjoava Patacon Pisao Reina Sofian lähellä. Sunnuntaina ovella oli jonoa ulos asti. Vietin 15 minuuttia odottamassa pöytää. Erään paikallisen mukaan jonoa on lähes joka viikonloppu.

Ravintolan miljöö on neutraali, mutta kitaraa soittava ja espanjaksi hitaita lauluja laulava pyöreäposkinen artisti saa minut tuntemaan kuin olisin Cartagenassa jossain perheravintolassa. Menu on runsas. Haluaisin kokeilla kaikkea, mutta päädyn maistelualkupalaan. Artisti päättää laulun.  Ruokailijat taputtavat raivokkaasti.

Alkupalassa kaikki toimii.  Arepa, patacon, empanada ja queso ovat maukkaita. Dippaan arepaa herkullisiin salsoihin. Chimichurri on suosikkini.

Sulattelen alkupalaa kunnes tarjoolija tuo hymyn kera pääruokani, arepa con huevos pericon, pöytään. Arepan kuori on rapea mutta sisus pehmeä. Kolumbialainen scrambled eggs on loistavaa. Olen jo räjähtämäisilläni, mutta nautin kitaramusiikista niin että tilaan vielä jälkkäriksi kahvin, shotin kolumbialaista Medellín- añejorommia ja kinuskia. Kahvi on tajuttoman hyvää. Rommi on pettymys,  mutta suosikkini Brugal Gran Reserva asettaa riman korkealle. Hieno kokemus ja kaikki tämä juomineen vain noin 30 euroa.

Empanada
Chimichurri
Arepa con huevons péricos
Postre: chupito de ron colombiano y arequipe con bresas

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kaappia tyhjäksi: kikherne-feta -salaatti tahini-kastikkeella

Espanjan matka häämöttää, miksi olen syönyt kaappeja tyhjäksi. Keitetyistä kikherneistä, sipulista ja fetasta valmistui nopea, terveellinen ja maukas salaatti. 


Valuta ja huuhtele yksi tölkillinen (á 400g) kikherneitä. Aseta kulhoon. Viipaloi ohuesti puolikas sipuli (käytä kevätsipulia, jos sitä on saatavilla). Murenna joukkoon 100-200g vähärasvaista fetaa. Sekoita pienessä kulhossa 1 tl tahinia, loraus oliiviöljyä, puolikkaan sitruunan mehu ja 1 tl korianteritahnaa. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Tarjoile tuoreiden yrittien (esim. persilja/korianteri/basilika/oregano) kera. Täyteläisempi vaihtoehto: lisää joukkoon kuutioitu puolikas avokado.

Seuraavaksi onkin vuorossa Espanjan matka. Odotan innolla espanjalaiseen keittiöön tutustumista! Madridissa järjestään mm. ruokafestivaali, jonne aion mennä kuokkimaan.